Kasvuohjelma

Yrityksen johto oli tiukasti kiinni asiakastyössä ja operatiivisessa johtamisessa. Markkinoilla tapahtuva voimakas muutos edellytti kuitenkin, että kasvustrategia arvioidaan uudelleen.

Aloitimme johtoryhmällä vahvuuksien ja markkinatilanteen pohtimisella. Määrittelimme yhdessä tulevaisuudelle kolme haastavaa toimintamallia. Koko henkilökunta otettiin mukaan strategiatyöhön. Työtiimit muodostettiin skaalautuviksi jotta päivittäinen asiakastyö ei kärsisi.

Projekti aloitettiin toimeksiannolla koko porukalle ja päättyi purkuseminaariin työn valmistuttua. Näiden välillä sparrasin tiimien vetäjiä, valmensin ja autoin heitä. Johtoryhmässä suunniteltiin ja ohjattiin kokonaisuutta.

Tiimit esittivät huikeita tuoteinnovaatioita, asiakasmahdollisuuksia ja radikaaleja uusiutumisehdotuksia. Työtä tehtiin suurella innolla laadusta tinkimättä. Tuloksena syntyneet ehdotukset vietiin tiivistettynä konsernijohdon hyväksyttäväksi. Suurin osa vietiin käytäntöön jonka seurauksena voitettiin uusia asiakkaita ja aloitettiin uusien tuotekonseptien myynti nykyisille asiakkaille.